Välillä tuntuu, että aika vain valuu ohi kun taas toisaalta, välillä se menee aivan liian hitaasti. Miksi silloin kun ajan kuuluisi mennä hitaasti sen perässä ei pysy sitten millään, ja taas silloin kun on niin tylsää, että laskee vain minuutteja siihen, että jotain tapahtuu, aika tuntuu matelevan etanan vauhtia?
Nämä ajatukset juontaa juurensa tämän hetkisiin tunnelmiin. Toisina päivinä sitä odottaa, että elokuun 10. päivä olisi jo. Ei malttaisi millään odottaa lähtöä ja kaikkea sitä uutta. Toisina päivinä taas kaikki vaihtoon liittyvä kauhistuttaa. Englantini ei voi millään olla tarpeeksi hyvä pärjätäkseni. Tai kyllä sillä pärjää, mutta kuinka kestän sen, etten voi ilmaista itseäni kunnolla puheen avulla sillä en vain yksinkertaisesti osaa tarpeeksi sanoja siihen. Mitä jos en tulekaan host-perheen kanssa toimeen? Uskallanko koulussa avata suuni muille oppilaille? Nämä ja MONET muut kysymykset nousevat tuolloin päähäni.
Tänään on jäljellä tasan kaksi kuukautta lähtöön. Tuntuu aivan epärealistiselta. Toisaalta lähtö tuntuu vielä niin kaukaiselta.
Lennotkin tuli varattua pari päivää sitten. Tai pikemminkin jatkolento, sillä lennämme ensin yhdessä kaikkien Pohjois-Amerikan vaihtareiden kanssa New Yorkiin, missä meillä on kolmen päivän mittainen leiri. Sen jälkeen, 13. päivä jokainen lentää omaan uuteen kotikaupunkiinsa ympäri Yhdysvaltoja ja Kanadaa. Lentomatka tulee minun kohdalla kestämään yli 10 tuntia. Vaihtoja on onneksi vain yksi, mutta viimeistään Minneapolissa olleen vaihdon jälkeen tulen 100% varmasti matkustamaan yksin. Tulen varmaan olemaan todella pirteänä kun lentojen jälkeen näen ensimmäistä kertaa ensimmäisen host-perheeni, mutta ei se mitään :D.
Tiivistettynä koko postaus yhteen aika vain kuluu enkä tiedä mitä tehdä. Noh, ehkä se vielä selviää kun vain odottelee rauhassa.
- Ella
