29. syyskuuta 2015

AK

Kun mä ekan kerran kerroin ihmisille lähteväni Alaskaan ihmiset kysy heti, miks sä sinne lähet? Eiks siel oo aina talvi, oli myös suosittu kysymys. Kuten saatattekin jo tietää mä en halunut oikeastaan tulla Jenkkeihin vaihtoon. Monet ei kuitenkaan saata ees tietää, että Alaska kuuluu Jenkkeihin. Kaikki tietää, että Alaska on olemassa, mutta missä se on? Millaista siellä on? Se onkin suurempi kysymys.


Kuten kartasta näkyy Suomi ja Alaska on samoilla leveyspiireillä. Ilmasto Alaskassa on siis hyvin samalainen kuin Suomessa. Kuitenkaan täällä meillä ei ole lämmittävää Golfvirtaa joten talvi alkaa jo lähestyä. Vuorilla on jo lunta mikä Alaskalaisten mukaan tarkoittaa lumen saapumista. Kuusi tuntia Pohjoiseen olevassa Fairbanksissa on jo lunta mikä kauhistuttaa minua. Nyt on syyskuu!


Tässä kuvassa näet perinteisesti esitetyn kartan USA:sta Lyödätkö kuvasta Alaskan? Totta, en lyödä minäkään, sillä tämä on karu todellisuus miten USAn kartat yleensä esitetään. Ilman Alaskaa ja Hawaiia. Toinen vaihtoehto on, että Alaska laitetaan pienellä alavasemmalle.

 Tämä kuva huijaa katsojaa kahdella tavalla. Ensinnäkin tästä saa kuvan että Alaska on saari manner Yhdysvaltojen länsipuolella kuten Hawaii. Tämä ei kuitenkaan ole tosi vaan Alaska on todellisuudessa Poihjoisessa Kanadan Territorioiden vieressä. Toiseksi Alaska kuvataan tässä suunnilleen Minnesotan kokosena. Todellisuus on kuitenkin toinen.


Alaska on ylivoimaisesti suurin osavaltio. Välimatkat Alaskassa on ihan mielettömän suuret. Ja jos haluat lähteä johonkin toiseen kaupunkiin, lentokone on yleensä paras ratkaisu.

Alaskalaiset eivät välttämättä tunne itseään Yhdysvaltalaiseksi. He eivät välttämättä ole kaikkein isäimaallisimpia amerikkalaisia. Ulkomailla he kertovat olevansa kotoisin Alaskasta, ei Yhdysvalloista, sillä kun kerrot olevasi Alaskasta saat paljon ihmetystä ja mielenkiintoa osaksesi. Ihmiset saattavat suhtautua sinuun paremmin kuin kerrot olevasi Alaskasta. Tämän olen itsekkin kokenut sillä ennen lähtöä kerroin aina lähteväni Alaskaan milloin ihmiset olivat huomattavasti kiinnustuneempia kuin silloin kuin kerroin lähteväni Jenkeihin.

Alaskalaiset ovat yleiseti ottaen todella ylpeita alaskalaisuudestaan. En ole kuullut vielä yhtään huonoa sanaa Alaskasta, mutta Yhdysvalloista sitäkin enemmän. Todella yleistä on kysyä mitä ajattelen jostain, esimerkiksi Amerikkalaisesta koulujärjstemästä. Tuo on kysymys johon en mielelläni vastaisi, mutta kun nää huomaa sen ne vain sanoo, että joo meidänkin mielestä se on ihan täyttä kuraa. Yleisesti ottaen suurinta osaa ei varmaan voisi vähempää kiinnostaa jos Alaska julistautuisi omaksi maaksi ja eroaisi Yhdysvalloista.

Alaskalaisten yleissivistys on yllättävän hyvä. Ennen vaihtoon lähtöä olin kuullut muilta vaihtareilta kuinka huono yleissivistyksen taso amerikkalaisilla nuorilla yleisesti ottaen on. Monet eivät tiedä missä on suomi ajattelevat sen olevan yksi USA:n osavaltioista yms. Täällä kaikki ketä olen tavannut tietävät vähintään suurinpiirtein missä Suomi on, he eivät oleta että asumme igluissa tai että meillä on aina talvi. Onhan nuo kuitenkin asioita jota hekin varmasti kuulevat Alaskasta.

Vielä on paljon opittavaa tästä "viimeisestä raja-alueesta", mutta ajattelin tulla myöhemmin, kun tiedän enemmän, ketomaan lisää Alaskasta, alaskalaisista ja näiden tavoista.

-Ella



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti